sunnuntai 15. joulukuuta 2013

8.lk:n valinnainen tekstiilityö
amigurumivirkkausta
jumpsuit paksusta collegekankaasta
huovutusta

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kuro nukke.

Idea Kuro nukesta lähti liikkeelle Yukiconin cosplay ideastani.
Suunnittelua en sitten tarvinnutkaan.Virkkuukoukku,lankakerä ja pohjatiedot riittivät.
Perus nukke toteutettiin osista.
Pää,käsi,jalka ja niin pois päin.
Tämä on ensimmäinen nukkeni, jonka vartalon muotoa itse asiassa edes ajattelin.
Nilkat ja ranteet,vyötärö ja kaula sekä sormet.
Kaikki löytyvät vaikkei niitä hahmon paksujen vaatteiden alta näykkään selkeästi.
Ohjetta en kaivannut.Improvisointi on yleistä käsitöissäni.


Silmät tein ristipistotyönä.
Päälle vetäisin kerroksen kirkasta kynsilakkaa ja leikkasin.
Hiuksiiin käytin normaalia mustaa omepelukoneen rihmalankaa.
Kengät ja korpin kaulahuiviin huovutin, kuten myös keltaiset pohjat hattuun ja mitalleihin.
Vaikein osuus taisi olla takki,säärystimet tai kengät.
Oli hankalaa miettiä miten takin selkäpuolen ympyrät tekisi.
Säärystimien pörröisyys taasen esti silmukoiden näkyvyyttä ja noh...
kengät.
Ne vain eivät tahtoneet tehdä yhteistyötä ja pysyä kasassa...
Viimeistelyt nukkeen tein helmillä.
Helpoin osuus nukesta oli pienet yksityiskohdat.
Nukesta puuttuu muutamia yksityiskohtia alkuperäiseen hahmoon verrattaessa, koska pelkäsin nukesta tulevan liian sekava.
Olen tyytyväinen lopputulokseen ja onnistuin mielestäni hyvin.


Jenni Tavi 9m


Amigurumi

Virkkasin pupun pinkistä isovelilangasta. Pupun ohjeet ovat vaativat.
Rosa 8c

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

8. lk:n valinnainen tekstiilityö
 
Valmistimme Joululeivonnaisia Fimo-massasta   

 ja helmiä

Massa muotoillaan lakatun puuhelmen päälle ja helmet paistetaan uunissa.



 



 Valmistimme joulupalloja Ihana-lehden ohjeella
 
 
Virkattuja ja kovetettuja lumihiutaleita.

Valoimme kynttilöitä, koristelimme mehiläisvahalevystä leikatuilla kuvioilla.


Villakirjontaa Taika-lehden ohjeella 10-12/2012.




Rautalankaa ja helmiä...
Neulahuovutettuja koristeita.



Joulusukkia fleecestä.
Mehiläinen:

Tein mehiläisen pääsiäispallon ohjeella, mutta tein siitä isomman. Kun ruumis oli tarpeeksi leveä jatkoin tekemällä siitä pidemmän ja vaihdoin välissä väriä, kun ruumis oli tarpeeksi pitkä, kavensin sen pääsiäispallon ohjeiden mukaan. Siivet tein virkkaamalla ympyrät ja pujottelin rautalangan ympyrän keskikohtaan asti. Sitten kiinnitin ne täytettyyn  ruumiiseen U-muotoon. Pistimen neuloin tekemällä tasakulmaisen kolmion, jonka jälkeen yhdistin vastakkaiset reunat, jonka jälkeen kiinnitin sen ampiaiseen. Silmiksi laitoin helmet.
   Minusta työ onnistui hyvin. Työn tekemiseen meni pari kuukautta.


Kukkaro:

Kukkaron kiinnitys hakasen ostin Kuopion Nappi & nauha liikkeestä. Kiinnitin sen valkoisella helminauha langalla.
  Minusta työ onnistui hyvin. Tekstin keksin yhdestä laulusta.

Elina 9B

Ranteenlämmittimet

Neuloin ranteenlämmittimet Novitan Isoveli langalla ja huovutin veden ja mäntysuovan avulla niihin sydämet.
Noora 
 
Brodyyrimekko
Otin ohjeen Suuri Käsityö-lehdestä, 5/5/2007. Ohjeet olivat selkeät ja mekko oli kiva tehdä. Välillä oli hieman haastavaa, mutta mukava oli tehdä.
Oona 8B

sunnuntai 10. marraskuuta 2013











7. luokkalaisten hupparit alkavat valmistua. Aloitimme työskentelyn suunnittelusta. Tarjolla oli laaja värivalikoima collegekankaita, joista oppilaat valitsivat oman suosikkinsa. Vielä muutama vuosi sitten musta oli ehdoton ykkösväri, mutta nykyisin valitaan kirkkaitakin värejä ja myös yhdistetään niitä.
Hupparimalleja oli kaksi, toinen suora, väljempi perushuppari ( Suuri käsityölehti 1/ 04) ja toinen kapeampi, johon oli mahdollisuus valita huppu tai kaulus ( kaavan olen muokannut useammasta kaavasta yhdistämällä ).
Malleja vain kaksi, koska ryhmät ovat suuria, mutta esim. vetoketjuhupparin voi ommella sitten valinnaisessa tekstiilityössä.
Tänä syksynä saimme uudet upeat Pfaff- saumurit ja -ompelukoneet, joilla on kyllä ilo ommella.